Peruskoulun päättövuotena, kun mietimme, mihin kouluun hakisimme opiskelemaan, emme voineet aavistaakaan, miten paljon saisimme tulevana kolmena vuotena stressata. Päätimme hakea kauppaoppilaitokseen opiskelemaan audiovisuaalista viestintää, koska se vaikutti kiinnostavalta ja lupaavalta. Kouluun päästyämme, olimme erittäin innoissamme päästyämme opiskelemaan haluamaamme alaa ja odotuksemme olivat korkealla.

 

Ensimmäisenä vuotenamme, valitsemamme ala tuntui juuri meille oikealta. Koulussa oli mukavaa, eikä stressiä tuntunut olevan juuri lainkaan. Joka puolelta saimme kuulla, kuinka työpaikkoja löytyisi jokaiselle media-assistentille, koska media-alan osaajista oli pulaa. Ykkösvuosi taittui nopeasti ja kevein mielin.

 

Sitten olimmekin jo toisen vuoden opiskelijoita ja tuumimme, tulisiko tämäkin vuosi sujumaan yhtä leppoisasti. Mutta toisin kävi. Sitä mukaa, kun uusia aineita tuli lisää, työmäärä tuplaantui. Varsinkin kevätlukukaudella, töitä tuntui olevan enemmän, kuin mitä ehti tehdä. Jotenkuten toinenkin vuosi saatiin päätökseen, mutta hartaasti odotettu kesäloma kului kuin silmänräpäyksessä.

 

Suorituspaineet olivat kovat jo ennen kuin koulu oli vielä edes alkanut, koska tiesi, että keväällä oli valmistuttava. Heti ensimmäisenä päivänä alkoi jo kova puurtaminen. Kauaa emme koulussa ehtineet olla, kun jo määrättiin ensimmäisiä koepäiviä. Kokeiden lisäksi opinnäytetyön tekeminen alkoi painaa päälle. Syysloman odotus alkoi jo ensimmäisillä viikoilla, mutta kun syysloma sitten koitti, ei siinä koulupaineilta paljoa ehtinyt lomailla. Töitä töiden perään ja Avoimet ovet -tapahtuma vielä siihen päälle! Tuleva näyttää rankalta ja väkisinkin mieleen tunkeutuu ajatus: "Mitä jos en valmistukaan…".